Mikko Huotarin päiväkirja

30.12.07

Talvipuutarhan puu

Talvipuutarhan puu

Tänään käveltiin Lempin kanssa noin 20 kilometriä. Ekaks oli aamupäiväretki Leppävaaraan, sitten iltapäiväretki kaupunkiin. Lempi nukkui suuren osan matkoista.

Kamera roikkui mukana. Vermon vesisateiset pellot eivät oikein innostaneet, mutta tämä on ihan hauska kuva. Olen pitkään miettinyt, että noita talvipuutarhan mutikkapuita pitäisi kuvata, mutten oikein keksinyt, minkälaisen kuvan niistä ottaisin. Olin suunnitellut jotain mustavalkoista tai sen tapaista. Käveltiin Talvipuutarhan ohi, ja iltavalaistuksessa minulle valkeni, että tällainen kuvahan niistä pitää ottaa.

29.12.07

Lempin varpaat

Lempin varpaat

27.12.07

Talin maisema tapaninpäivänä

Talin maisema tapaninpäivänä

Lapset olivat vähän köhässä. Kävin kameran kanssa kävelyllä. Aika outo jouluilma. Onkos tämä nyt sitä ilmastonmuutosta, kun on kesä tullut talven keskelle? No, ainakaan muutosta ei ole viime vuoteen. Silloinkin lunta saatiin vasta tammikuun puolella.

24.12.07

Joulutontut

joulutontut

Joulupukkia odotellaan, sauna on lämpiämässä ja kinkku hunnussaan.

20.12.07

Hyvää joulua!

lampaat

Vähän ollut hoppua nämä vuoden viimeiset päivät, joten nuukanlaisesti on tullut päivitettyä tätä blogia. Yllä olevassa kuvassa Eino on neljäs lammas vasemmalta. Se on poikamme ensimmäinen esiintyminen suuremmilla areenoilla!

13.12.07

Ukki ja tarzanit

Ukki ja tarzanit

5.12.07

Eino, Kiikki ja Lempi

Eino, Kiikki ja Lempi

Kotistudio sai valkoisen taustan lisäksi valkoisen vinyylimaton pikarahtina Englannista. Se oli ostopaketista otettuna vielä sen verran puhdas, että siinä passasi makoilla. Alla on ylen hilipeä mustavalkoinen kuva Lempistä ja Kiikistä.


Perheen naiset