Mikko Huotarin päiväkirja

23.10.09

Kiikki

Kiikki

21.10.09

Lempi

Kotistudiossa ei poseerata. Kuva on otettava silloin, kun on jotain kuvattavaa.

19.10.09

Lempi

Eino ja Kiikki kävivät Sellossa. Me otettiin kuva ja mentiin saunaan.

Aamupäivällä oltiin Hietalahden satamassa katsomassa laivoja.

Kokka 2

Eino halusi nähdä Hietalahden sataman rautatien, koska hän oli juoksennellut siinä joskus vuosi sitten. Raiteet oli otettu pois. Eino oli pettynyt, mutta Lempille sekin kelpasi.

Lempi Hietalahdessa

18.10.09

Einon kanssa metsässä

Löydettiin Einon kanssa ihmeellinen puu. Se oli aika jämerän oloisesti pystyssä, vaikka maa tuntui hupenevan sen alta. Tämä alla oleva sen sijaan oli ihan jämerästi.


Eino Omppupuistossa

Eino ja Lempi

Ennen saunaa otin Einosta ja Lempistä rullallisen mustavalkoisia valokuvia vanhalle perinteiselle Kodak Tri-X-filmille. Lapset olivat poseeraustuulella. Tai ainakaan eivät juosseet karkuun.

14.10.09

Lempi ja Eino Talvipuutarhassa

Annan synttärit Pandapuistossa

11.10.09

Jarkko

Jarkolla oli tänään synttärit. Meillä oli oikein hauskaa, vaikka kuva onkin vähän mietteliäs eli daideellinen.

7.10.09

Eino Tuomiokirkon portailla

Sain tänään uuden kameran Contax G2:n ja kolme Carl Zeiss objektiivia. Ne ovat siis tosi fantsuja. Oonxmä ihan täpinöissäni. Kyseessä on siis kymmenen vuotta vanha filmikamera, joka kustansi silloin tuhansia euroa. Nyt himpun halvempi. Itse asiassa aika monta himppua. Käytiin kaupungilla ja Raxissa ja otin pari rullaa kuvia. Tässä on yksi. Siinä on käytetty Zeissin Planar 45mm/2 -objektiivia, joka on yksi teräväpiirtoisimpia laseja. Sen huomaa esim seinän tekstuurista.

Äiti Amma

Oltiin tekemässä juttua kuuluisasta halailijasta.

5.10.09

Syksy

Olin ulkona kävelyllä ja yritin kalastella syksyistä kuvaa. Ei onnistunut. Otin pari lehteä sisään, nakkelin ne ruokapöydälle, ripottelin vähän vettä ja dramaattista salamaa. No, onkos tuo nyt sitten mistään kotoisin. No, ei, mutta leikkiminen on hauskaa.

4.10.09

Lempi sateessa

3.10.09

Himphampulle seuraaja?

Eino tuli työhuoneeseeni ja istui nojatuolille. Tovin kuluttua hän sanoi miettineensä asioita.

"Haluan tehdä isona samoja töitä kuin sinä", Eino sanoi. "En enää haluakaan trukin kuljettajaksi."

"Ahaa", minä sanoin. "Miksi sä olet niin päättänyt?"

"Sinä saat niin paljon rahaa."

Katselin kamera- ja tietokoneläjiäni ja pohdin, mahtoiko tämä tuloihin liittyvät harhakuva olla syntynyt niiden paljoudesta. Sitten mietin kasvatuksellisesti oikeaoppista lausetta ja sitä että ihmisen tulee kerätä aarteita taivaaseen eikä ahnehtia mammonaa, mokomaa moskaa, mutta Eino ehti ensin.

"Sinun säästöpossussa on enemmän rahaa kuin minun kissalompakossa", hän sanoi.

Eli: minulla tosiaan on säästöpossussa yli viisitoista euroa. Kerään sinne kolikoita taskujen pohjilta. Einolla on kissalompakossa noin kymmenen euroa. Hän nimittäin säästää erästä Lego-härveliä varten rahaa, ja jonkin sortin kärsimättömyys on ilmeisesti saanut hänet luopumaan trukin kuljettajan urasta.

Pitää muutaman vuoden päästä kerota, ettei sitä nyt kuitenkaan freelanceriksi eli himphampuksi kannata ryhtyä. Se on yleensä viimeinen vaihtoehto.

Vai onko se ensimmäinen? En enää muista.

Kiikki