Mikko Huotarin päiväkirja

26.2.07

Itis-retki

Nukuttiin Einon kanssa aika pitkään eli ysiin. Sitten puuhailtiin kotona vähän ja lähdettiin Itikseen. Siellä oli hauskaa. Sitten tultiin kotiin.

Pöydällämme on kukka.

25.2.07

Pikakuulumiset

Alkuviikko Mikkelissä. Torstaina ja perjantaina töissä. Lauantaina blinijuhlat. Sunnuntaina rokulipäivä ja illalla Raxissa syömässä. Nyt pullea olo.

Muslimin rukousnauha.

20.2.07

Pakkaspäiviä

Laskiaissunnuntaina oli vielä lämpötila nollan vaiheilla, niin kuin säätiedotuksissa ilmaistaan. Sitten tultiin Einon kanssa maanantaina Mikkeliin ja pakkasta on piisannut. Tänään tiistaina pakkasta oli aamulla parinkymmenen asteen kieppeillä. Onneksi kirkas auringonpaiste on tuonut lämpötilaa pari piirua ihmisen suuntaan.

Matti la(i)skiaisena.

15.2.07

Töitä koko päivä

Aamusta iltapäivään tuli huhkittua pod.fi-projektin eteen ja ilta meni Taloussanomissa. Huomenna samanlainen repertuaari. Tauti on jo hellittänyt, mutta vieläkään en lähtisi juoksemaan maratonia. Siis sen vuoksi, että on niin kylmä.

Työpaikkani on outo.

12.2.07

Nuhaa, köhää ja tarinoita

No, kyllähän se sitkeästi kärkkynyt flunssa asettui taloksi. Onneksi ei sentään ole kuumetta. Ollaan Einon kanssa sisällä ja katsellaan aurinkoista talvipäivää.

Eino ei ainakaan mangu ulos. Hyvä niin. Ainakin tänään. Minä kerron Einolle tarinoita Itäkeskuksesta. Ne ovat Einon mielestä mainioita. Ja hän haluaa kuulla niitä uudestaan ja uudestaan.

Tarinoissa matkustetaan metrolla, liikutaan liukuportaissa ilman että kukaan pitää kädestä kiinni, nähdään lemmikkieläinkaupassa sininen hevonen, joka lähtee mukaan, käydään lelukaupassa katsomassa tukkirekkaa ja dumpperia, ostetaan pillimehua ainakin kuusi purkkia ja sitten mennään uimahalliin, jossa Eino ja hevonen laittavat korvatulpat korviin.

Aina tässä kohtaa Eino puuttuu tarinoiden kulkuun ja kertoo, että äiti tulee sanomaan, että uimahallin vettä ei saa juoda.

11.2.07

Köhää ilmassa

Einon sairastelu on siirtynyt köhänä minuun. Kun näin kovat pakkaset, köhäkin on käytännössä vankeustuomio. No, nyt sitten kökitään sisällä.

Kuva viime junareissulta.

7.2.07

Bänditreeneissä

Tepastelin melkoisessa pakkasessa bänditreeneihin. Ei soitettu reggaeta, koska se ei kuulu tähän ilma-alaan. Soitettiin rankkaa rockia. Niin että melu riipii tajuntaa.

Nicke, Ville ja Eva treenien jälkeen.

Teemallista harjoittelua

Kamera-lehdessä muistaakseni on nyt kilpailu, jonka aiheena on terävyys. Otin kuvia Karin puukoista. Ei tämä vielä kilpailukuvan tasoinen ole, mutta kyllä se ainakin terävältä näyttää. Jos tässä tulisi vielä joku neron leimaus, niin voisin vaikka osallistua.

Varo sormea!

6.2.07

Mummo kylässä

Einon tauti sen kuin pitkittyy. Toipumisen merkit ovat ilmassa, mutta sisätiloissa kökitään vielä tänään ja huomenna.

Mummo tuli tänään Tampereelta katsomaan Einoa. Niinpä pääsin vähän reippailemaan. Eino on varsin pirteä, kun paikalle saapuu joku, jolle voi esittää temppuja.

Ensin ulkoilin Verkkokauppa.comissa, jossa kävin jo toiseen kertaan valittamassa salamavalostani, joka ei ole ihan kunnossa. Periaatteessa se on hyvä ja voimakas salama, mutta silloin tällöin se temppuilee. Ekalla kerralla se palautettiin minulle nopeasti ja ilmoitettiin, että salama on kunnossa. No, ei se sitten ollut. Nyt odotin, että se temppuilee, jotta voin todistaa myös myyjille tämän. Uskoivat, samperi.

Verkkokauppa on halpa ja suhteellisen luotettava, mutta tällaisissa tapauksissa melko raivostuttava. Siellä juoksutetaan luukulta toiselle. Vähän niin kuin Neuvostoliitossa. Kafkaa.

Sitten kävin vähän satamasaa kävelyllä ja piristyin kerta heitolla ja tulin kotiin. Parinkymmenen asteen pakkasessa on mukava ulkoilla.

Tänään on Kiikin synttärit. Illaksi varmaan kekataan jotain. Ainakin jäätelöä!

Hiien kylymää!

5.2.07

Intelligentsija sisätiloissa

Eino oli aamulla lääkärissä Kiikin kanssa. Minä sain ulkoilla tovin, koska Kiikki lähti töihin koko päiväksi ja nytpähän kökitään sisällä. Pikku-ukko on kipeä. Virus.

Pari tuntia sitten Eino onneksi suostui syömään. Hän ei ole pariin päivään syönyt juuri nimeksikään. Nyt hän söi nakkeja kylmänä ja jäätelöä sulana. Nam. Ravintoarvo-yliminä on nyt heitetty kaappiin häpeämään. Ukkeli virkistyi aivan huomattavasti saatuaan apetta.

Tuomas-veturi ja Tomi-traktori tarinoivat suurinpiirtein nonstoppina televisiossa. Eino ilmoittaa olevansa intelligentti. Tuomas-veturista opittu sana.

Minä tein pienen kuvausharjoituksen pimeässä suihkuhuoneessa. Tulos on nähtävissä alla.

Myrksy teemukissa. Klikkaa suuremmaksi.

4.2.07

Kasaritunnelmaa ja duracell-pupu

Einon tauti jatkuu. Hän on reporankana, kun kuume yltyy. Lääkettä saatuaan hän on kuin duracell-pupu.

Käyn päivittäin tekemässä kuvausläksyni. Tänään kävin kaupungissa ja otin Manskulla kuvan 15 sekunnin valotusajalla.

Tässä kuvassa on kasaritunnelmaa. Klikkaa suuremmaksi.

3.2.07

Saturday Night Fever

Lauantai jatkuu Einon kuumeen merkeissä. Ollaan Kiikin kanssa piipahdeltu vuoroin ulkona.

Alla on kuva Mikkelin retkeltä. Junasta.

Eino kurkkii junan ikkunasta.

2.2.07

Koti-ilta

Olin tänäänkin töissä. Meidän piti illalla mennä Murtovuori-Ala-Harjoille, mutta Einolla nousi yhtäkkiä kuume. Jäimme siis kotiin.

Viikko sitten oltiin Alman synttäreillä.

1.2.07

Treffi-ilta

Työpäivän jälkeen meillä oli Kiikin kanssa treffit. Eino jäi serkkulaan hoitoon.

Piipahdettiin Stokkalla, jossa Kiikki vetäisi pikanuudelit. Käytin tilaisuutta hyväkseni, kaivoin kameran laukusta ja kokeilin salamakuvaustekniikkaa, josta olin lukenut kirjasta.

Sitten mentiin kuuntelemaan Zarkus Poussan ja Jarmo Saaren konserttia Savoy-teatteriin. Se oli oikein hauska. Saatiin piletit ja Einon hoito joululahjaksi Annalta ja Miikkalta.

Prinsessani hotkaisee nuudelit pikaisesti.

Kuva junasta

Tässä on junasta napattu kuva. Maisema on jossain Mikkelin ja Kouvolan välimaastossa. Väritys on kuta kuinkin alkuperäinen. Siis se väri, joka on tallentunut kameran kennoille hitaalla valotusajalla (1/2 sek).

Vauhdikas maaseutu.