Mikko Huotarin päiväkirja

11.11.07

Lempin kaste

DSC_3976

Eilen lauantaina Lempi kastettiin. Murtovuoren Jussi oli pappina paikalla. Irene-kummi piti Lempiä sylissä (myös kuvassa). Oli oikein mukavat juhlat. Hieno tunnelma. Kuvakirjastossa on lisää kuvia juhlasta.

Tapamme mukaan pidimme nyyttärit. Kiikki oli kysyi minulta ennen juhlia, onko noloa, että aina pidämme nyyttärit. Minä sanoin, ettei ole. Pöydän herkut olivat jälleen himputin hyviä - nimenomaan sen vuoksi että kyseessä olivat nyyttärit.

Tänään oli isänpäivä. Se on hieno päivä se. Eilen, kun Kiikki oli tekemässä kattausta seurakuntasalissa, olin lapsien kanssa keittiössä. Lempi keikkui sitterissä ja Eino leikki lattialla autoillaan. Minä suristelin kahvipapuja myllyssä ja tamppasin valmiit purut espressokeittimeen. Katselin samalla, kun Lempi hymyilee. Minä sanoin 'pom pom pom', ja Lempi hymyili entistä leveämmin. Samalla Eino ajeluttaa leikkiautoaan ja laulaa hissukseen: Mikko-isi, Mikko-isi, kiva kun oot täällä (kyseessä on eräs kerholaulu).

Tajusin, että tämä on hemmetin kova juttu. Paljon kovempi kuin yliopiston tai työelämän, jetsetin tai yöelämän junttisäpinät (Andy McCoylle kiitokset tästä rikkaasta ja nasevasta ilmaisusta).

Lapsille ja vaimolle kiitos!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu