Kamera jäi taksiin

Tänään piti laittaa Esun bändin kuva tähän blogimerkintään, mutta viime yönä kotiin tullessani unohdin kamerarepun taksiin. Havaitsin asian välittömästi, kun olin noussut taksista ja yritin ottaa kuitin yhteystietojen avulla yhteyttä taksiin. En kuitenkaan onnistunut.

Kyllä on harmittanut aivan vietävästi. Kamera on tuliterä ja melko hintava. Öisiin takseihin jääneet tavarat eivät aina kulkeudu löytötavaratoimistoon. Harmittaa myös se, että unohtaessaan on itse kuitenkin syypää. Olen erittäin kova unohtamaan sitä sun tätä, mutta tähän mennessä olen ollut hyvä muistamaan viisi asiaa: avaimet, lompakko, kännykkä, tietokone ja kamera.

Nyt aion avautua kuin osteri.

Tavaran menettämisen harmitus on kiusallista. Siinä kärähtää itselleen siitä, kuinka paljon tunteitaan on sitonut maalliseen rihkamaan. Minulle paljastui harmituksen keskellä, kuinka dominoivaa ihastukseni härveleihin on. Minullahan on jos jonkinmoista sähköistä vimpainta ja vitkutinta. Tässä maniassa olen ajautunut sellaisiin työtehtäviin, joissa saa olla kivojen kojeiden äärellä.

Kun olin jo sopeutunut ajatukseen, että kamerani voi olla menetetty, koin huonoa omaatuntoa kojeaddiktiosta.

Siinä sitä sitten oltiin. Koska Eino ja Kiikki ovat edelleen Tampereella, ehdin märehtiä ajatuksillani tätä soppaa kiusallisen pitkään. Kun ajatukseni oli muhinut verkkomahassa, pötsissä ja satakerrassa (toim. huom. lehmän mahoja), aloin pohtia onko tässä valokuvaprojektissani järjen hiventä. Pitäisikö keskittyä kirjoittamiseen?

Valokuvaprojektini idea on siis se, että opettelisin ottamaan riittävän ammattimaisia kuvia, joita voin käyttää työssäni. Yhtenä tavoitteenani on koota riittävä kuvapankki kirkollisesta ja uskonnollisesta kuvastosta. Näihin teemoihin liittyvät kuvat ovat liian usein pelkkiä kynttilöitä ja rukoilevia käsiä. Valokuvaustaidolla pystyisin laajentamaan toimialaani mukavasti.

Sitä paitsi kuvaaminen on melko tyydyttävää, koska työn jäljen näkee digiaikana sangen nopeasti. Toisekseen kuvaaminen on positiivisella tavalla erilaista kuin esimerkiksi kirjoittaminen. Joku neurologi varmaan osaisi selittää, mitä osia aivoista käytetään kuvaamisessa ja mitä kirjoittamisessa.

No nyt kuitenkin funtsailin, että pitäisikö moinen hössötys lopettaa, koska se voi olla vain härvelifriikin haihattelua - ja tällä menolla se on aika tyyristä.

Johtopäätökseni:

Pitää antaa pölyn laskeutua. En tee hätäisiä johtopäätöksiä esim. valokuvaprojektistani.

Maanantaina otan yhteyttä löytötavaratoimistoon, jos en saa kuskia kiinni (taksikuitissa on kuskin tunnus).

Nyt on paaston aika. Aloitan härveli-intoilupaaston.

En jatkossa mietiskele näin paljon ainakaan rahaa, jos kadotan jotain.